|
Yhteystiedot ja jäseneksi liittyminen
Bonsai-seura Kitabi Finland ry on vuonna 1996 toimintansa aloittanut
yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi bonsai-taidetta
Suomessa. Yhdistys järjestää vuodessa vaihtelevan määrän kokouksia
(yleensä kaksi kokousta syksyllä ja kaksi keväällä) monipuolisista
aiheista: tarkoitus on pohtia yhdessä jäsenten kesken erilaisia bonsain
kasvatukseen liittyviä kysymyksiä ja tietysti jakaa kokemuksia ja
mielipiteitä. Tämän lisäksi järjestetään vuosittain ainakin yksi
näyttely sekä yleensä myös joitakin kursseja ja työpajoja. Yhdistyksen
jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa.
Kitabi Finland ry:n jäseneksi liittymiseen ei vaadita muuta kuin kiinnostus
bonsai-taidetta kohtaan: sekä täydet noviisit että bonsaita jo pitempään
harrastaneet toivotetaan tervetulleiksi! Jäsentemme joukossa on paitsi
aitoja fanaatikkoja, myös lukuisia bonsaista muuten vain kiinnostuneita.
Omia bonsaita jäsenillä on nollasta viiteenkymmeneen - onhan toki jokaisen
omassa harkinnassa, miten pitkälle harrastuksensa haluaa viedä. Vielä
miettimisaikaa kaivatessaan voi toki vierailla jäsenkokouksissakin ja
ottaa selvää, mistä oikeastaan on kyse. Mikäli kiinnostuit aiheesta,
ota yhteys puheenjohtajaan:
Puheenjohtaja Teemu Oja,
teemuoja gmail.com
|