Logo
BONSAI-SEURA KITABI FINLAND ry.
Kokoontuminen 03/2010: Idänzelkova
Zelkovat
Zelkovat
Maaliskuun kokouksessa 20.3. aiheena oli idänselkova (Zelkova serrata). Molemmat mukana olleet puut ovat 12-vuotiaita ja ne on kasvatettu siemenestä. Idänselkovan luonnollinen kasvutapa on luutamainen, minkä vuoksi lajin bonsaiyksilötkin kasvatetaan samaan malliin (houkidachi). Nämä yksilöt ovat vasta saavuttamassa lopullista muotoaan, ja tästä eteenpäin haasteena on saada oksistosta tiheämpi.
Luudanmuotoon kasvatettujen puiden kaikki oksat kasvavat usein samasta pisteestä, mutta tätä yhtymäkohtaa lukuun ottamatta muiden oksien tulisi olla kaksihaaraisia (tämä pätee kaikkiin bonsai-puihin). Jos samasta pisteestä kasvaa kolme oksaa tai enemmän, ennen pitkää yhtymäkohta turpoaa, ja hieno oksarakenne menetetään. Koska luudanmuotoisten selkovien pääasiallinen huomion kohde on juuri tiheä ja hienorakenteinen oksisto, on sen aikaansaamiseen ja ylläpitämiseen kiinnitettävä huomiota. Ennen kasvun alkua poistetaan kaikki kolmi- ja nelihaaraiset oksat (ts. jätetään vain kaksi haaraa). Myös väärään suuntaan kasvavat ja mahdolliset kuolleet oksat poistetaan.
Ennen kasvukauden alkua oksien kasvusuuntaa voi myös korjata taivutuslangalla, mutta mitä tiheämmäksi oksisto käy, sitä vaikeampaa tämä on. Siksi loppuvaiheen kasvatuksessa keskitytään saamaan oksistosta oikeanlainen leikkaamalla. Väärään suuntaan kasvavat oksat poistetaan, ja oikeanlaiset säästetään.
Puistojalava
Puistojalava
Kokouksessa oli mukana myös 13-vuotias puistojalava (oikeastaan kyseessä on hybiridi; Ulmus hollandica 'Jaqueline Hillier'), jonka kasvatus on edennyt oksien muotoiluvaiheeseen.
Kiyohime-vaahtera ja satsuki-atsalea
Kiyohime-vaahtera ja satsuki-atsalea
Maud Fast toi mukanaan kiyohime-vaahteran (Acer palmatum 'Kiyohime') sekä satsuki-atsalean (Rhododendron indicum). Kiyohime-vaahtera on ollut uudelleenkasvatuksessa muutaman vuoden ja on vihdoin alkamassa kehittyä oikeaan suuntaan. Kiyohime alkaa kasvaa keväällä muita vaahteroita aikaisemmin, ja siksi tämänkin yksilön silmut ovat jo turpoamassa. Atsalea puolestaan on leikattu viime vuonna rajusti, minkä tuloksena näkyy valtava määrä uusia oksia. Näistä on helppo valita oikeissa kohdissa sijaitsevat jatkokasvatusta varten.
Vuorimänty
Vuorimänty
Niin ikään mukana ollut Kaj Simbergin vuorimänty on ollut alun perin noin viisisenttinen siementaimi, josta ollaan kasvattamassa bunjin-tyyppistä puuta.