|
Kokoontuminen 10/2007: Myrtin syysleikkaus
Kitabin syyskausi 2007 polkaistiin käyntiin kokoontumisella 13.10.
Seura kokoontui Lauttasaaren kirjaston tiloissa ja pääaiheena oli
myrtin (Myrtus communis) syysleikkaus. Seuran jäsenillä oli
myös omia puitaan mukana, joita tutkailtiin joukolla.
Myrtin syysleikkaus
Totuttuun tapaan seuran puheenjohtaja, Teemu Oja, esitteli paikalla olijoille
päivän pääaiheen. Teemu oli tuonut mukanaan yhden kauniista myrtti-bonsaistaan
ja demonstroi muille, miten puun lehvästöä kannattaa huoltaa syksyisin.
Koska tämä myrtti on jo näin valmis bonsai, "lehtipilvien" kunnossa
pitämisessä pitää huolehtia siitä, että sisäosien lehdet saavat
myös riittävästi valoa. Tämän vuoksi lehtipilviä tulee harventaa riittävästi,
jolloin valo saavuttaa myös lehvästön sisäosat leikkauksessa syntyneiden
pienten aukkojen kautta. Valo edesauttaa uusien silmujen syntymistä, jolloin
uusi kasvu korvaa leikattuja aukkoja.
Teemu aloitti leikkaamista kokoontumisessa, mutta urakka vie kuitenkin
kokonaisuudessaan aikaa niin paljon, ettei sitä voinut tehdä kokonaan
kokouksen aikana. Teemu leikkasi oksien latvoista pieniä pätkiä pois,
joilloin hän sai aikaan edellä kuvattuja aukkoja lehtipilviin. Alla olevassa
kuvassa on esimerkkinä pari oksan latvusta, jotka leikattiin pois lehtipilvien
muokkaamisen yhteydessä. Kuvasta käy hyvin ilmi, kuinka
hyvin puun oksat ovat haarautuneet.
Ohessa on vielä myrtin alta otettu kuvassa, jossa tavoitteena oli näyttää vielä
paremmin puun oksarakennetta. Kuva on kuitenkin hieman epätarkka ja vinossa,
joten se ei ehkä palvele tarkoitustaan täydellisesti...
Puuta operoitaessa keskusteltiin myös siitä, että "valmis" bonsai pakosti aina
muuttuu jonkin verran puun kasvaessa, eli sitä ei voi pitää saman
muotoisena loputtomiin (tai edes kovin monen vuoden ajan). Onkin toisaalta perusteltua
sanoa, että bonsai ei varsinaisesti ole koskaan täysin "valmis" - bonsai
on elävä taideteos.
Teemulla oli kokoontumisessa myös toinen myrtti mukana. Tämä myrtti "potensai"
on kasvanut isommassa ruukussa paksuutta mukavasti, ja kukkii säännöllisesti
syksyisin. Edellinen käsitelty "valmis" bonsai ei juuri kuki voimakkaan
leikkaamisen ja hillitymmän kasvun takia.
Muita kuvia kokoontumisesta
Ohessa vielä muutamia kuvia kokoontumisesta.
Annen lehtikuusimetsä ( Larix sp.) syysväreissä.
Kuva
Kain omena-potensai ( Malus sp.).
Kuva
Kain kriikuna-potensai ( Prunus sp.).
Kuva
Kain tervaleppä-potensai ( Alnus glutinosa), jonka runkoon on
muodostunut taivutuslangan aiheuttama paksuuntuma.
Kuva
|